NikuHinkka Se joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, jos häntä poljetaan. (Immanuel Kant)

Oman väestöryhmän maineen pilaaminen on kriminalisoitava

  • Oman väestöryhmän maineen pilaaminen on kriminalisoitava
  • Oman väestöryhmän maineen pilaaminen on kriminalisoitava

Monikulttuurisuutta ei kannattaisi demonisoida. Tuorein persukriisi lisää turhaa vastakkainasettelua. Kokemusteni perusteella olen huomannut, että ani harva pelkää/vihaa monikulttuurisuutta itsessään, vaan sitä, kuinka eri kulttuureista tulevat reagoivat lakeihimme ja normeihimme. On typerää ”sotia” monikulttuurisuutta vastaan, koska se vain lisää epätasa-arvoa ja sääntöjenvastaista käytöstä. Meidän on vahvistettava muista kulttuureista tulevien adaptaatiota ja varmistettava, että kaikki elävät samojen sääntöjen mukaan.

On peruspsykologiaa, että ulkopuoliseksi itsensä kokeva haluaa tehdä retaliaatiovahinkoa maalle, jonka muukalaisvihainen väestö leimaa hänet viholliseksi. Toisille tehdään, niin kuin he haluavat sinulle tehtävän. Viha synnyttää vain lisää vihaa. Seksi on kivaa. 

Omassa pihapiirissäni, (jossa asuu todella paljon ulkomaalaisia) edellä mainittu sopeutumisvaikeus on näkynyt mm. piittaamattomuutena ympäristöstä, yörauhasta ja parkkeerauksesta. Muuttaessamme asuntoomme ulkomaalaiset käyttivät parvekettamme loppusijoituspaikkana roskapusseilleen, pihalla poltetaan kokkoja, näimme kuinka lutikkaongelma levitettiin tarkoitushakuisesti toisiin taloihin viemällä saastuneita kalusteita toisten talojen rappuihin, nuoret naiset pelkäävät liikkua pihalla, bänditreenejä ja laulajaisia pidetään öisin, eräs ulkomaalainen rahoittaa olemistaan tuomalla luksusautoja täynnä verottomaan myyntiin tulevaa alkoholia (näimme kuinka hän myi pihalla tuontiautostaan muille ulkomaalaisille markkinameiningillä) jne. Veikkaan kuitenkin, että he olisivat oikein mukavia naapureita, jos heille tehtäisiin säännöt selviksi.

En ole rasistien sympatiseeraaja, mutta ymmärrän, että jotkut kulttuurierot ovat kestämättömiä, kuten kun avovaimoani pitkään ahdistellut ulkomaalainen halusi (avovaimoltani kysymättä) sopia heimokulttuuritavalla avovaimoni seurustelustatuksesta miesten kesken. Jos jatkuvasti joutuu katselemaan, kuinka tietty väestöryhmä rikkoo sääntöjä tulematta rangaistuksi, niin silloin syntyy väkisinkin kitkaa. Toivoisin lisää valvontaa ja mahdollisuuksia rangaista jatkuvista piittaamattomuusrikoksista.

Monissa ulkomaisissa kulttuureissa on totuttu siihen, että sääntöjä ei tarvitse noudattaa, jos niiden noudattamista ei valvota välittömin rangaistuksin. Suomalaisessa kulttuurissa taas sääntöihin itsessään suhtaudutaan vakavammin. Havainnollistan tätä tositarinalla parkkeerauksesta. On ollut mielenkiintoista seurata parin vuoden ajan prosessia, jossa ulkomaalaisten autot ovat järjestäen pelastusteillä mahdollisimman lähellä kotiovea ja kuinka omistajayhtiömme on yrittänyt kitkeä tätä. Kuukausien ajan jaetut lappuvaroitukset eivät muuttaneet käytöstä, joten siirryttiin sakkoihin. Sakot vähensivät silmämääräisesti ulkomaalaisien ramboparkkeerausta yli puolella. Suomalaisista sakotus kitki huonon tavan kokonaan. Sitten ulkomaalaiset oppivat, että viikonloppuisin ei ole valvontaa, joten länkkäriparkkeeraus sai jatkua viikonloppujen ajan. Nyt meillä on menossa pihalla asfaltti- ja putkiremontti, joka rajoittaa parkkeerausta vieläkin enemmän, mutta ulkomaalaisia autoilijoita ei kiinnosta, vaikka heidän autonsa olisivat kaivurien tiellä.

Suvaitsevalta ja fiksulta ihmiseltä vaatii suunnattomasti henkisiä voimavaroja olla muuttumatta suvaitsemattomaksi ja olla yleistämättä toisten käytöstä nähdessään tälläistä perseilyä joka ikinen päivä. Viime vuosina on ollut näitä tutkimuksia, jotka ovat todenneet ihmisaivojen pystyvän käsittämään vain parinsadan yksilön kokoisia "laumoja" maksimissaan. Ihmisaivot eivät käytännössä kykene käsittelemään omaa elinpiiriään kaukaisempia abstrakteja, kuten kulttuurieroja. Aivot pyrkivät yksinkertaistamaan saamaansa dataa luomalla väkisin me/ne ajatusmalleja ja vastakkainasetteluita "laumojen" välille. Ihminen on ohjelmoitu uskomaan kokemiaan asioita ja kulttuurijännitteet syntyvät asioiden mennessä oman elinpiirin ohi. Siksi meillä on sotia, eikä kukaan pysty olemaan oikeasti suvaitsevainen kaikelle. Ihmisoikeustaistelijan aivoissa rasisti -sanana sijaitsee samassa vihollista merkitykseltään kuvaavassa kohdassa, kuin punaniskalla sana "ulkomaalainen". Kukaan ei ole turvassa suvaitsemattomilta ajatuksilta, jos lähiympäristö antaa sille aihetta.

En halua viljellä muukalaisvihaa, vaan havainnollistaa miksi ihmisten muukalaisvastaisuus on lisääntynyt ja kuinka muukalaisvihaa syntyy. Eri väestöryhmiin kuuluvien pitäisi ymmärtää, että jokainen kerta julkisesti rikkomalla sääntöjä he synnyttävät vain lisää ennakkoluuloja, vihaa ja skismaa väestöryhmien välille. Kertomassani tarinasssa en esimerkiksi kerro, kuinka monta ulkomaalaista autoilijaa oli. Jotkut kertovat ja levittävät tälläisiä tarinoita, vaikka rikkureita olisi ollut vain yksi tai kaksi ja se on väärin. Joidenkin mielestä tarinassa on passiivisaggressiivista rasismia, vaikka heitä olisi ollut sata. Sillä ei ole väliä montako heitä oli. Kysymys onkin siitä, että montako vihaajaa tuo X määrä huonosti käyttäytyviä väestöryhmiin Y kuuluvia henkilöitä luo naapurustossa, jossa on satoja sääntöjä noudattavia asukkaita?

Itseäni tässä parkkiepisodissa ärsytti se, että kaikilla pitäisi olla samat säännöt ja erityisesti piittaamattomuus naapurien turvallisuutta kohtaan, koska autot olivat paikoilla, joista paloautojen kuuluisi pelastaa asukkaita tulipalotilanteessa. En halua kuolla siksi, että nuoret ja fyysisesti kykenevät naapurini eivät jaksaneet kävellä parkkipaikalta asti koteihinsa. Tällainen turhautuminen muuntuu liian helposti epäoikeudenmukaisuuden tunteesta rumaksi vihaksi kokonaisia väestöryhmiä kohtaan, ovat he sitten esimerkiksi nuoria, ulkomaalaisia, uskovaisia, päihdeongelmaisia tai muita.

Monikulttuurisessa kulttuurievoluutiossa kyseen pitäisi olla siitä, että kaikista kulttuureista otetaan parhaat puolet ja näin syntyy uusia kulttuureja. Globalisaatio ja massapakolaisuus ovat valitettavasti tehneet luontaisesta kulttuurievoluutiosta niin nopeaa, että kulttuurit eivät kerkeä sopeutumaan nopeisiin muutoksiin. Tämä synnyttää vastakkainasettelua, jossa keskitytään huomioimaan toisten huonoja puolia pienten radikaaliryhmien tuhotessa massojen maineen. Esimerkiksi kotona maaseudulla yksi vähän yksinkertainen rasistityttö pilasi koko maahanmuuttokeskuksen miesten maineen väittämällä valheellisesti tulleensa raiskatuksi.

En haluaisi olla kukkahattutäti, mutta koen, että tehokas valvonta ja rankaisu ovat ainoita keinoja tyydyttää massojen verenhimo ja luontainen aggressio. Esimerkiksi tarinan parkkirikkurit olisi pitänyt häätää jo aikoja sitten. On typerää elää somemaailmassa, jossa yksikin ihminen voi rangaistuksetta pilata tuhansien maineen ja elinympäristön käyttäytymällä typerästi. Siksi ehdotan rikosta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan laajennettavasti törttöilijöihin, jotka pilaavat oman väestöryhmänsä maineen negatiivisellä julkisuudella. Esimerkiksi Olli Immonen saisi ensin sakot kiihottamisesta monikulttuurista väestöä vastaan ja lisäksi sakot suvaitsevaisen väestön kiihottamisesta perussuomalaista kansanryhmää vastaan, joiden mainetta myöskin pilasi. Kuinka moni kehtaa enää sanoa ylpeästi olevansa perussuomalainen?

Tai sitten tämä siivousyrittäjä, joka haukkui kaikki nuoret valtakunnan medioissa, koska hän oli itse tehnyt pari huonoa rekrytointia. Hänen pitäisi saada sakot koko nuorten väestöryhmää vastaan hyökkäämisestä. Puhumattakaan kevyiksi koettujen rangaistuksiensa takia mediassa olleista somalipojista, jotka sormiraiskasivat tytön. Yhteisö rankaisi poikia omilla laeillaan, mikä ei kuulu oikeusvaltioon.

Eli aina, kun joku sekoilisi julkisesti, tulisi rikoksen normaalirangaistuksen päälle määrätä rikoksen laadusta riippuen vähintäänkin tuntuva sakko kiihottamisesta omaa kansanryhmää vastaan. Suvaitsevaisuuden maailmanhistoriallinen kliimaksi olisi, kun kaikesta julkisesta pahansuovasta lokeroimisesta tehtäisiin rangaistavaa. Näin voimme edes yrittää vastata internetajan viha- ja sopeutumishaasteisiin laajentamalla kiihottamisen kansanryhmää vastaan omavastuulliseksi. Käytännössä kriminalisoisimme vihanlietsonnan ja lisäisimme suvaitsevaisuuden tasa-arvoa. Jokaisen tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuu omasta väestöryhmänsä maineesta ryhmästä riippumatta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat