NikuHinkka Se joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, jos häntä poljetaan. (Immanuel Kant)

Kompromissi palkankorotusneuvotteluihin ja nollatuntisopimuksiin

Ammattiyhdistysväki on innoissaan nousukauden saapumisesta Suomeen. Kikyssä esimerkiksi osan lomarahoistaan menettäneet mielensä pahoittaneet ovat povaamassa toinen toistaan suurempia korotuksia syksyn neuvotteluihin. Julkisuudessa on vertailtu tilannetta ulkomaiden esimerkkeihin, joissa on saatu neuvoteltua jopa 2-6% vuotuisia korotuksia. Vaikka sympatiani ovat jokaisen palkkatyöläisen puolella, niin esittäisin silti kansakunnan etujen nimissä palkankorotusten nollalinjan jatkamista. Syitä sille on vaikka kuinka.

Kaikenlainen leikkaaminen on poliittisesti hankalaa, koska saavutetut edut on pidettävä. Vaikka kaiken kallistuminen harmittaa, niin nollalinja hillitsee hintojen nousua työvoimapainotteisissa tuotteissa ja palveluissa. Nollalinja ei käytännössä ota mitään pois vaan pakottaa sopeuttamaan elintasoa hitaasti ja kohtuullisesti. Globalisaation vauhdissa pysymisessä on tullut ja tulee hyvinvointivaltiolle todennäköisesti turpaan ja kovaa. Siksi Suomen uuden poliittisen linjan olisi hyvä olla ylläpitävä.

Pienipalkkaisinta keikkatyöläistä ei pelasteta kahdenkympin korotuksilla. Suomi on siitä ylpeä maa, että esimerkiksi yhteistoimintaneuvotteluissa ei kuulemma juurikaan neuvotella palkanalennuksista, vaikka sillä voitaisiin monessa tilanteessa välttyä irtisanomisilta. Palkkaleikkuri-Mattila -kohun jälkeen ministeri Soini sanoi, että työmies on palkkansa ansainnut ja puolusti palkkaylpeyttä. Katolinen mies unohti, että ylpeys on yksi kuolemansynneistä. Jokainen varovainen ja rationaalinen toimija pitäisi todennäköisesti palkanalennuksen uhallakin mieluummin työpaikkansa, kuin lähtisi kilpailemaan vähistä työpaikoista. Hitaasti nouseva palkka (etenkin julkisella sektorilla) on huomattavasti totuteltavampi harmi, kuin jatkuvat leikkaukset, veronkorotukset, sekä epätoivoinen pitkäaikaistyöttömyys Kreikan tiellä.

Pitkä nollalinja tukisi kasvua ja saattaisi myötävaikuttaa työpaikkojen syntyä yleisen taloustilanteen elpyessä. Meillä on maailman korkeimpia elintasoja, eikä sitä ole ilman raamatullisia mittasuhteita saavia ihmeitä mahdollista enää kokonaisvaltaisesti nostaa. Yksikään maa tässä todellisuudessa ja tällä aikakaudella ei pysty luomaan kestävälle pohjalle järjestelmää, jossa kaikki voisivat tavoitella modernia omakotitaloa tai joka vuosi uusinta lippulaivapuhelinta/autoa (varsinkaan velaksi). Nollalinja ei johtaisi merkittävään elintasoa merkittävästi laskevaan stagnaatioon näillä inflaatio- tai korkotasoilla vielä ainakaan viiteen vuoteen. Kannatan elvytystä monissa asioissa, mutta palkoilla elvyttäminen ei ole käytännössä mahdollista. Jos paidanpesijä saa palkkaa enemmän, niin se  nostaa myös yksittäisen pesun hintaa.

Palkkatasa-arvotaistelijoiden olisi hyvä muistaa että pelkät prosentuaaliset korotukset kehittävät palkkaeroja kumulatiivisesti. Kaikissa hallituksen prosentteihin kohdistuvissa toimissa tämä on muistettu nostaa esille lööpeissä kissankokoisin kirjaimin.

Liitot voisivat vastineeksi houkutella valtiovaltaa kriminalisoimaan alipalkkauksen ja säätelemään nollatunti- ja keikkatyötä. Olen itsekseni lakiluonnostellut, että nollatuntisen ja runkotyösopimuksellisten minimiviikkotyömäärä olisi 4 tuntia, kuten kaupan alalla on. Pienille yrityksille voisi olla joitain paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Uusia osa-aikaisia ei saisi sanktion uhalla palkata, ennen kuin saman toimipisteen muille osa-aikaisille on tarjottu lisätunteja. Viikkokohtaiset työmäärät eivät esimerkiksi kuukausitasolla saisi vähentyä yli 25% tai muuten pitäisi maksaa vähentyneeltä osalta 50% työsopimuksissakin usein mainittua varallaolokorvausta. Näin ihmisiä ei pystyttäisi irtisanomaan ja vaihtamaan täysin ilmaiseksi vain jättämällä työkutsut pois. Perverssissä nykytilanteessa ystäväni saa viikkojenkin ajan hoitoalan verovälttelijäjätin keikkarunkosopimuksella työsuhteita maksimissaan päiväksi kerrallaan ja aina aikaisintaan edellisenä päivänä. Muutenhan hänellä saattaisi olla mahdollisuus sairausajan palkkaan sairastuessaan. Joten älkää onnekkaat kiinteästi kuukausipalkalliset itkekö hikisten prosenttien perään, vaan tiedostakaa solidaarisesti, että Suomessa on alati kasvava joukko, jolla ei ole oikeutta taloudellisesti turvalliseen elämään edes sen sairausajan palkan osalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat