NikuHinkka Se joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, jos häntä poljetaan. (Immanuel Kant)

Koulutus lähemmäksi työelämää järkeistämällä harjoittelukulttuuria

Koulutuskeskustelussa kyräillään jatkuvasti siitä, miten opinnot saataisiin vastaamaan työelämän tarpeita. On seksikästä sanoa, että vain asenne ratkaisee, mutta eiköhän se ole kokemus joka lopulta rekrytointinälkäpelin ratkaiseeKokemusten keräämisen mahdollistamista on helpotettava. Koulutussopimuksen käyttöönotto toivottavasti mullistaa ammattikoulukentän parempaan suuntaan, mutta mitä meidän pitäisi tehdä korkeakoulusektorin kanssa?

Korkeakouluissa tilanne on omanlaisensa. Insinöörilinjalla ammattikorkeassa politiikka oli mielestäni sopiva. Yksi alan perustason tai edes sitä liippaava kesätyöharjoittelu ja toinen oman alan asiantuntijatasolla. Palkallisena enemmän harjoittelutason työn saaminen ei tunnu realistiselta maassa, jossa avustavien toimintojen siemenperunat on syöty kolmessa romahduksessa.

Sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulusta valmistuvalla siipallani on erinomainen tilanne. Hänellä on valmistuessaan kolmen ja puolen vuoden koulutuksesta työkokemusta kuudesta harjoittelupaikasta, jotka kattavat lähes kaikki hoitotyön pääosa-alueet. On mm. tuseerattu peräloosteria, kääritty kuollutta ja ihailtu leikkaavaa kirurgia. Isoin mahdollistaja ja vastavuoroisesti käytännön ongelma on ollut palkattomuus. Teoriajaksoilla pystyy käymään rinnakkaisesti osa-aikatöissä, mutta harjoittelujaksoilla talous voi joutua koville. Töissä käyminen on usein huomattavasti kalliimpaa syömisten ja kulkemisten suhteen. Huvittavinta oli, että meidän piti erikseen tapella koulubyrokraatin kanssa tilanteessa, jossa siippa onnistui järjestämään itselleen palkallista harjoitteluksi luettavaa työtä. Jos hoitajaopiskelijoiden harjoittelut olisivat palkallisia, niin en usko että lista harjoittelijoita ottavista paikoista olisi riittävä. Palkattomat harjoittelut liitetään usein yllätys yllätys naisvaltaisiin aloihin #alas_patriarkaatti #ei_mikään_yllätys.

Melkein joka paikassa on siippa käytännössä paikannut perustehtävien työntekijävajetta esimerkiksi työskentelemällä itsenäisesti, vaikkei virallisesti saisi.  Se on ärsyttänyt. Opiskelijoilla lääkitään surutta palkkaustarvetta.  Surullisimpia esimerkkejä harjoittelukäytännöistä tulee monilta ammattitutkintoaloilta, kuten kukkakaupoissa, joissa järjestelmällinen järjestelmän väärinkäyttö opiskelijakierrätyksen aiheuttaman markkinavääristymän kautta voi olla yleistä.

Verrattaessa sairaanhoitajaopiskelijan harjoittelutilannetta omaan oikeustieteelliseen yliopistotutkintooni tilanne on tuskallinen. Monilla yliopistolinjoilla harjoittelu on valinnaisten opintojen joukossa tyylillä ”Jos vain saat oman alan töitä, (mikä ei välttämättä ole helppoa) niin anna palaa.” Mietiskelin että todella moni varmaan revittäisiin töihin valmistuessaan viidellä oman alan harjoittelupaikalla. Tuskin olisin lainkaan huolissani valmistumisen jälkeisestä ajasta, mikäli olisin ollut laaja-alaisesti töissä esim. käräjäoikeudessa, verottajalla, lakitoimistossa, kunnalla ja suuryrityksessä. Oikeustieteilijät ovat mielenkiintoinen verrokki hoitajille, koska molemmat tekevät usein palkattomia harjoitteluja, mutta muuten eroja käytännön kulttuurisssa on paljon.

Oikeustiede on sentään todella käytännöllistä ja monipuolista. Aina itketään, että yliopistossa ei ole tarpeeksi käytäntöä ja että Suomessa tehtaillaan turhia tusinamaistereita, vaikka käytännöllisin ratkaisu olisi kannustaa kompensoimaan teoriaa käytännön työkokemuksella. Yliopistoja ei turhaan haukuta yhdeksi hitaimmista ja muutosvastarintaisimmista instituutioista. Se turhimmaksikin koettu ammatilliselta itsetunnoltaan karhukaisen tasolla oleva kuolleen kielen, sekä kansan folkloristisen arkeologian ikioppija tai yli satavuotiaiden seksielämää havainnoiva sukupuolitutkija pärjäisi paremmin, jos hänelle järjestyisi työharjoittelupaikkoja vaikkapa siellä surullisen kuuluisalla järjestökentällä. Vaikkapa sitten opintopisteinä työpanosta vastaan palkattomana osa-aikaisuutena.

Harjoittelukulttuureissa kyse on pohjimmiltaan kulttuurillisista ilmiöistä ja muutoksesta. Kulttuurien muuttaminen on mahdollista. Se vain vaatii halua kehittää ja parantaa asioita aidosti. Koulutuspäättäjät herätkää!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat